http://www.imdb.com/title/tt1229238/
Toiminta/jännitys, peukalo ylös pilvenpiirtäjän seinälle asti

Joskus ikuinen pessimismi kannattaa, nimittäin sen ansiosta saattaa yllättyä positiivisesti. Ennakko-odotukset tämän suhteen eivät nimittäin olleet mitenkään korkealla: Pixar-mies Brad Bird ensi kertaa eläviä ihmisiä ohjaamassa, ja tavallisesti franchisen edettyä neljänteen osaansa laatu ei ole enää se asia josta tuotantoporras kantaa huolta, kuten kaikki Pimeän uhkan tai uusio-Indyn nähneet jo tietävätkin. Siinä vaiheessa kun Samuli Edelmannin kerrottiin päätyneen pääkonnan oikeaa kättä esittämään, alkoi kinon katu-uskottavuus olla minun silmissäni jo lähellä absoluuttista nollapistettä.

Mutta hämmästys olikin suuri: uusin Vaarallinen tehtävä nappasi mukaansa jo avauskohtauksesta lähtien. Kyseessä on kevyesti sarjan paras osa ja toimiva agenttijännäri millä tahansa mittapuulla. Huumori, jännitys, toiminta ja melutraama kulkevat käsi kädessä eikä seinillä pomppivaa Tomppaa uskoisi viisikymppiseksi. Yllättävästi juonessakaan ei maistu kierrätyksen maku, ja Samuli Edelmannillakin on ihan oikeita vuorosanoja (jotka lienee tilattu mahdollisimman paksulla tankeroaksentilla, jotta kävisi selväksi, että pahuus tulee Euroopasta). Mikä kuitenkin on elokuvan kohokohta, on päätähuimaava kiipeily Burj Khalifan seinillä. Kohtaus yksinään on pääsylipun arvoinen, sillä kotiteatterissa se tulee latistumaan väistämättä. Sen sijaan pimeässä teatterisalisssa valkokankaan täyttäessä koko näkökentään tuntee aitoa korkeuskammoa ja vaistomaisesti puristaa käsinojia. Tällaisia elokuvia varten elokuvateatterit on tehty, ja tätä kokemusta ei niin vain piratisoidakaan.

Kekseliäsyydestä lisäpisteitä käsikirjoittajille, takaa-ajokohtaukseenkin saa uutta potkua laittamalla se tapahtumaan sakeassa hiekkamyrskyssä. Myös hyvin framilla olevan BMW:n luovat käyttötavat (kuten katolta ajaminen törmäysturvallisuuteen luottaen) saavat hyväksyntäni. Vaaralliseen tehtävään olennaisesti kuuluvia scifihtäviä vimpaimiakin on jaksettu taas keksiä. Pahikseksi castattu Léa Seydoux tuntuu huomattavasti hyvis-Paula Pattonia hotimmallta, lieneekö tuo tarkoituksellinen kontrasti?

Ja rasti seinään, nimittäin kerrankin otin tauon luddiitismistani ja mietin, että nyt olisi voinut 3D:stä olla kerrankin hyötyä, nimittäin tarpeeksi ronskisti käytettynä (mieluiten aidosti kuvattaessa eikä konvertoitaessa) se olisi taatusti vienyt korkeuskammon aivan uusiin korkeuksiin (pun intended).

Katsomoon siitä, kun kerran teatterissa ehtii vielä näkemään!