http://www.imdb.com/title/tt0373889/
Fantasia, taikapeukalo ankean alas

Olen täysin väärää kohderyhmää. Katsoin vain siksi, kun tutut (toinen myös täysi jästi, toinen nähnyt vain leffat, ei lukenut kirjoja) pyysi mukaan. Anteeksi vain, jos fanit tästä loukkaantuvat.

Sanotaanko näin, että se saamarin Umbridge tjsp sai minussa aikaan vastustamattoman halun kaivaa aivoni ulos korvan, nenän tai muun tarkoitukseen sopivan ruumiinaukon kautta, jotta kärsimys loppuisi. Tähän verrattuna Jar Jar Binks ja Dungeons & Dragonsin hauska musta mies ovat hienostuneita, vähäeleisiä ja sympaattisia. Samaten, valkokankaan täyttävä näkemys Forrest Gumpista jättiläisenä on vielä vastenmielisempi kuin ihmisenkokoinen esikuva. Viiden pennin keittiöfilosofiaa ja warssiviittauksia kuunnellessa alkoikin jo verinoro valua korvasta. Toisaalta olen kyllä pettynyt, että Lord Vad... Voldemort ei osoittautunut Harryn isäksi.

Siihen, että kärsin loppuun asti, oli tasan kaksi syytä. Tosin toinen syy, eli Natalia Tenan esittämä Nymphadora ei vielä olisi riittänyt, vaikka hottis olikin. Varsinainen syy oli Evanna Lynchin esittä Luna. Toivon, että kunhan tyttö aikuistuu, hänet typecastataan esittämään vastaavanlaisia raiteiltaan olevia rooleja. Todellisuudesta irrallaan olevassa, mutta silti hillitysti käyttäytyvässä (eli siis täysin toisenlaisessa kuin Pulttiboisista karannut Bellatrix) tytössä/naisessa on minusta jotain käsittämättömän seksikästä. (Joojoo, jätetään ne pedofiilisyytökset kotiin, nyt ei olla iltapäivälehtien kaksinaismoralistisilla keskustelupalstoilla. Evanna oli filmatessaan 15.)

Emmäätiä. En oo lukenu kirjoja, onko ne näin ylilyötyjä, mut minusta elokuvaa on dumpattu liikaa alle kouluikäisille sopivaksi "hassunhauskaksi". Niin kauan kuin muistan, siis vaahtosammuttimen kokoisesta alkaen, olen vihannut sitä että mölistään ja väännellään naamaa kun yritetään muka vedota lapsiin. Vähentämällä hassua naamanvääntelyä ja ylinäyttelyä HP5 olisi ollut minulle ihan mukiinmenevä koko perheen leffa.

Vakavasti ottaen, ellei Luna saa omaa spinoff-leffaa tai kirjaa, on turha odottaa tämän jälkeen, että Pottereita ikinä lukisin tai edes katsoisin leffoja vapaaehtoisesti.

PS. Toisaalta, aihemateriaali on periaattessa pelastettavissa. Kun aikanaan olen elokuvatuottaja, niin tulen tuotattamaan re-imaginingin, joka saa aikaan selittämättömiä platektonisia ilmiöitä JKR:n haudalla. Muutetaan aluksi Tylypahka velhoakatemiaksi, jonne tuoreet ylioppilaat Harry etc. ensimmäisessä osassa menevät. Poistetaan kaikki lapsenmielisyys, huumori suvaitaan vain mustana. Koska kaikki ovat nyt täysi-ikäisiä, niin muutetaan noitien kostyymejä enemmän fantasiakliseiden mukaisiksi. Lisätään rajusti väkivaltaa, dumpataan taikasauvat way too gaynä, sekä erityisesti, Harryn arvesta pitää tehdä näyttävämpi ja realistisempi, eikä mikään teinigootin tylsällä partaterällä viiltämä salamankuvatus. Pelkän ujon pussailun sijaan kunnon kähmintää. Ilkeästä inkvisiittoriopettajattarestakin voidaan tehdä mieluummin koppalakkinen Ilsa-versio, jonka kentaurit repivät kappaleiksi...