http://www.imdb.com/title/tt0378848/
Hautamuistomerkki, peukalo alas

Taas kerran itsenäisyyspäivänä - joka suurta idoliani Ämpäripäätä siteeratakseni on perverssi yhdistelmä pitkääperjantaita ja puolustusvoimain lippujuhlaa: "Jeesus haudataan sotilaallisin kunnianosoituksin" - ihmettelin, eikö YLEllä tosiaan ole näyttää muita suomalaisia sotaelokuvia kuin klassinen Tuntematon (uusioversiota ei tueta). Katsahdus edellisen päivän ohjelmatietoihin paljasti että on, matka huojuvalle, Burj Dubain kanssa korkeudesta kilpailevalle "katsomista odottavat DVD:t" -pinolle paljasti että on, mutta näköjään sellaisia joita ei pitäisi näyttää.

Kas kun jo Tali-Ihantalasta kirjoitetuista arvosteluista (joissa kuitenkin muistettiin pääsosin mumista epäselvästi "kansallinen merkkiteos"... "kunnianosoitus veteraaneille"... "ei saa unohtaa") saattoi lukea rivien välistä, että kyseessä on suomalainen vastine perinteiselle parisuhdetesterille A Bridge Too Far. Jaa mikä testeri? No kun nainen pakottaa miehen katsomaan kanssaan Sinkkuelämää-leffan pidennetyn version, niin eikö ole vain kohteliasta että nainen puolestaan katsoo miehen kanssa yhtä pitkän, yhtä lailla häntä kiinnostavan ja yhtä jouhevasti etenevän leffan?  

Ennakko-odotuksena oli siis paikalleen kuollutta pönötystä ja epäyhtenäinen tarina jossa ei ole päähenkilöitä lainkaan. Tosin Yhdellä sillalla liikaa on puolustuksenaan se, että se perustuu kirjaan, ja kirjalla puolestaan se, että niin britit kuin amerikkalaisetkin ovat yleisönä kuin pikkulapsia, heille asiapitoista historiankirjaakin pitää jatkuvasti elävöittää kertomalla pieniä hauskoja tarinoita sieltä täältä niin, että kokonaiskuva hukkuu niiden taakse eikä muuta sisältöä paljon olekaan (tällä vuodatuksella ei ole luonnollisesti mitään yhteyttä siihen, että olisin jotenkin pettynyt taannoin alennusmyynnistä hankkimaani Anthony Beevorin itseään toistavaan, epäselvään ja olennaisia asioita huomiotta jättävään Normandia-kirjaan, ehei).

Mutta voi yllätystä! Tähän verrattuna ABTF on suorastaan kepeä ja sukkelasti etenevä, ja siinä on jopa selvästi erottuvia päähenkilöitä sekä ymmärrettävissä oleva tarina! Jo edesmenneen Åke Lindmanin käsitys eeppisestä kerronnasta kun oli näköjään filmata minuuttitolkulla staattisella laajakulmalla metsää jossa räjähtelee (joko oikeasti tai CGI:nä) samalla kun jousisoittimet pauhaavat jotain "Tuonelan joutsenen" kuuloista teemaa. Tähän verrattuna haudasta kaivettu ja rollaattorilla pystyyn tuettu Adolf Ehrnrooth-vainaakin olisi eloisaa katseltavaa, ja valehtelematta noin puolet elokuvan sisällöstä koostuu tästä. Se toinen puoli koostuu irrallisista kohtauksista, joissa hahmoja ei aina edes nimetä, puhumattakaan että hahmot palaisivat elokuvaan myöhemmässä vaiheessa. Dialogia ei liiemmälti ole, usein vuorosanat koostuvat neljättä seinää rikkoen kameralle lausutuista latteuksista jotka kuulostavat ehkä hyvältä veteraanien muistojuhlassa.

Välillä seuraa karttaruutu ja/tai morsetusefektin kera ruutuun tulostettavat pari tekstiriviä, jotka eivät kyllä auta ymmärtämään yhtään mitään kokonaiskuvasta tai seuraavan kohtauksen merkityksestä sille ellei ennestään tiedä. Jos tarkoituksena oli tehdä draamadokumentti, niin sitten se selostajanääni taustalle, kiitos. Varmaan tulevaisuudessa tämmöinen versio tehdäänkin, sinällään komea materiaali käy moiseen vallan hyvin. Mutta jos tarkoituksena - niin kuin markkinoinnin perusteella käy ilmi - oli tehdä draamaelokuva, niin silloin kokonaiskuva pitää välittää narratiivin kautta. Tähän taas on perinteisesti käytetty - siksi, että se toimii - sitä, että upseerit hikoilevat tuskaisina kartan ääressä adjutanttien siirrellessä karttamerkkejä ja lukiessa ääneen tilanneraportteja ja tiedustelutietoja, ja dialogista käy ilmi sekä kokonaiskuva että seuraavan rintamalla tapahtuvan kohtauksen merkitys. No voihan sitä karttaakin vilauttaa, mutta osana lavasteita, eikä staattisena pahvikuvana.

Pilkkua fiilaava ja höyläävä militääriharrastaja on kerrankin kuitenkin näkemäänsä tyytyväinen (poislukien se, että Saksassa asti piti käydä kuvaamassa aitoja Focke-Wulfeja, mutta niitä nähdään vain vilaukselta rullailemassa kentällä, edes CGI:nä tehtyä lentokohtausta ei ole saatu mukaan vanhan uutisfilmimateriaalin kierrätystä lukuun ottamatta), kun on aitoa asiaa kankaalla aina Sturmeja ja T-34:sia myöten. Ja itse asiassa alun vaunuilla ajelut ovatkin kuin eri elokuvasta, sillä ne ovat intensiivisyydessään ja tiiviissä tunnelmassaan parhaimpia valkokankaalla näkemiäni panssaritaisteluita (poislukien se, että kaikkiin "tähtäimen läpi" kuvattuihin näkymiin on laitettu helposti tunnistettava saksalaisen tykin tähtäinristikko). Niiden ympärille olisi mielellään nähnyt rakennettuna vaikka kokonaisen elokuvan, ikävä juttu että parin alkukahakan jälkeen kyseinen aselaji unohdetaan kokonaan ja siirrytään edellä mainittuun karsikonharvennukseen.

Otan osaa kaikkien tulevien peruskoululaisten puolesta jotka joutuvat tämän yläasteen historiantunnilla katsomaan.