http://www.imdb.com/title/tt1385826/
Scifi, peukalo kohosi sattumalta nipin napin ylös

Hollywoodin suhde kohta 30 vuotta sitten edesmenneen tieteiskirjailija Philip K. Dickin tuotantoon on vähän kuin pikkulintuja jahtaavalla kissalla: kun se saa saaliinsa kiinni, se ei oikein tiedä, mitä sillä tekisi. Sen jälkeen kun Blade Runner (joka, ironista kyllä, on edelleen melkeinpä uskollisin Dick-tulkinta A Scanner Darklya lukuunottamatta) muodostui moderniksi klassikoksi, studiot ovat hamstranneet oikeuksia  miehen tarinoihin. Mutta koska kirjallisesti lahjakkaan Dickin teksti, jossa tämä usein projisoi omia vainoharhojaan ja lääkeriippuvuttaan dystooppiseen tulevaisuuteen, on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja helppotajuista, joutuu onneton käsikirjoittaja sitten vaikean valinnan eteen; noudattaako alkutekstiä toki sopivasti soveltaen, vaiko napata pelkkä perusidea ja sitten säveltää jotain perinteistä Hollywood-systeemiä siihen päälle? Vähemmän yllättäen vaaka (tai olan yli yskähtelevä tuottaja) kallistuu usein jälkimäisen puolelle - niin kuin tässäkin.

Tällä kertaa tähtimankelin lävitse vaan ei ole oltu vetämässä edes kokonaista romaania vaan pelkkä novelli, josta ei ole kyllä pahemmin jäljellä muuta kuin idea "valvontavirastosta" noudattamassa "pomon" ohjeita manipuloidessaan maailman ja ihmisten kohtaloita. Sikäli on hauska visuaalinen gägi että 50-luvulla kirjoitetun novellin hengessä viraston valkokangasversio pukeutuu 50-lukulaisittain, mutta sitä onkin jo hankalampi selittää miksi useampikin vain elokuvassa esiintyvä juonenkäänne on sellainen, että se toimisi 50-luvulla mutta ei 2010-luvulla. Samaten, vaikka novelli on pohjimmiltaan abrahamilaisten uskontojen kritiikkiä (tai ainakin tarkoitettu herättämään ajatuksia), niin elokuva jättää tämän kortin kyllä pelaamatta loppuun asti. Mikä ei toki ison studion tähtikastatussa teoksesssa yllätä pätkääkään, oikeastaan on ihme että edes tämän verran uskalletaan tökkiä raamattuvyöhykettä simmuun.

Kaiken nitkutuksen jälkeenkin on todettava, että ei elokuvassa mitään varsinaista vikaa ole, kyllä sitä katsoessa viihtyi. Juoni on kuitenkin keskivertoa nokkelampi, ja absurdit tapahtumat aiheuttavat sopivasti nauruntyrskähdyksiä. Elokuvaa on koetettu myös pohjustaa enemmän pariskuntaystävälliseksi lisäämällä siihen (originaaliin yllättäen kuulumaton) romanssi, jopa ihan keskeiseksi juoneksi muttei kuitenkaan niin keskeiseksi että tämä olisi mitään romkom-siirappia. Lisäyksellä on sekin hyvä puoli että valkokankaalla viipyy huomattavan pitkään Emily Blunt, joka oli myös Pradan parasta antia (ja lisäksi hänen esittämänsä vakihahmo oli jo siinä piljoona kertaa luontevampi ja pliihottavampi kuin Anne Hathawayn ärsyttävä vakihahmo).

Keskivertoa parempi Dick-filmatisointi siis. Blade Runnerista (jolle puuhataan tarpeetonta jatkoa) ja iki-ihanasta Total Recallista (josta on ensi vuonna tulossa tarpeeton uusioversio) jäädään kuitenkin aika reippaasti.