http://www.imdb.com/title/tt0190374/
Fantasiasekoilu, taikapeukalo alas

Näin sitä muisti pettää. Ei tämä ollutkaan yhtään niin paska kuin muistin.

Se olikin jotain vielä äärettömän paljon paskempaa. Jos viiden minuutin kuluttua elokuvan alusta alkaa kaivata Böllverseen, niin se ei voi olla hyvä merkki. Ei voi käsittää, mitä aineita tekijätiimi ja näyttelijät ovat vetäneet, ja samaten ne tuotantoyhtiön jehut jotka tämän ikinä päästivät teatterilevitykseen asti, oletettavasti samaa ”taikapölyä” jota elokuvassa kovasti heitellään. Näyttelijätyö, käsikirjoitus, efektit, lavastus, musiikki (jota on noin viiden sekunnin luuppi, jota kelataan koko ajan), ihan kaikki laskettelee alleen. Jeremy Ironsin väännellessä naamaansa hassusti noin sadannen kerran aloin miettiä, että katsoja ei enää kuulu elokuvan kohderyhmään, jos osaa lukea tekstitystä. Ja siihen hassuun mustaan mieheen verrattuna Jar Jar Binks on hillitty ja hienovarainen.

Kokonaan oma lukunsa on totaalisen WTF? loppu. No ilmankos oli WTF, kun alkuperäinen lopetus oli leikattu pois. Nythän päähenkilöt vain muuttuvat elokuvan lopussa ihmeellisiksi valopalloiksi jotka zingahtavat pois ruudusta. Alkuperäisessä lopussa olisikin ollut tämän jälkeen fade-in pelipöytään, jonka ääressä olisivat istuneet päähenkilöiden näköiset pelaajat, eli siis viiden pennin shölömölö-imitaatio "ZOMFG SE EI OLLUTKAAN TOTTA!!1122". Jostain syystä tämä pudotettiin pois, ja tilalle ehdittiin jo filmatakin Warssia rippaava palkintojenjakoseremonia. Kun tajuttiin, että se olisi ollut liian laadukas tähän tekeleeseen, niin sekin leikattiin pois ja jätettiin vain poistettujen kohtausten joukkoon.

Niin, ja mitäköhän tällä tursakkeella oikein edes on tekemistä Dungeons & Dragonsin kanssa? Hahmoluokkien namedroppailua ja yhtä (fluffin vastaisesti käytettyä) beholderia lukuunottamatta mikään ei muistuttanut siitä, ellei läjää geneerisiä fantasiakliseitä lasketa (haltiasamoojattaren G-kuppista tissihaarniskaa unohtamatta), ja magiakin toimii kovin eri lailla kuin Forgotten Realmsissa/Krynnissä/Greyhawkissa/jne.

No, Nnirvi tiivistikin elokuvan silloin joskus kaikenkattavasti (pyydän anteeksi jos sitaattini on epätarkka): "kuin autokolari, hirveää katsottavaa, mutta poispäinkään ei malta katsoa koska saattaisi jäädä näkemättä jotain".