http://www.imdb.com/title/tt1568346/
Trilleri, peukalo ylös

Pari vuotta sitten lipsahdin ehkä hieman yliarvostuksen puolelle arvioidessani JYTKYKSI muodostuneen Millennium-trilogian ensimmäisen osan filmatisointia. Jälkiviisasteluna se tosin oli ihan kelpo trilleri, jatko-osien lässähtäessä kirjojen tapaan. Saagaa tuskin kukaan muistaisi ilman sen rakastettavaa päähenkilöä, Lisbeth Salanderia. Joka toki ei ole täysin realistinen, kuten eivät useat muistakaan kirjojen henkilöistä, alkaen kirjailijan itsensä huonosti naamioidusta alter egosta tai pikemminkin Gary Stusta, sankaritoimittaja Mikael Blomkvistista.

Nyt on siis tehty ykkösosasta amerikkalaistulkinta, puikoissa David Fincher, jonka edellinen kino The Social Network on yksi parhaista 2000-luvun kuvista. Normaalisti remakeista parkuvana odotukset olivat poikkeuksellisesti korkealla, eikä Fincher petä, elokuvana tämä on nimittäin ruotsiversiota selvästi parempi ja tulkinnaltaan riittävän erilainen jotta uusi versio on perusteltu.Mutta sitä en ymmärrä, miksi Fincher on kopioinut joissain kohdissa ruotsiversiota kuvakulmia myöten. Eikö jo Gus Van Santin Psyko-räpellys jo osoittanut, ettei tämän tien päässä ole mitään? No, onneksi nykyisellään lainailu on sen verran lyhyttä, että menee vielä homagen piikkiin. Hämmentävintä on kuitenkin se tapa, jolla Fincher saa kertomuksen tuntumaan kieroutuneelta rakkaustarinalta, siinä missä ruotsiversio taas oli sitä perinteistä “klo 19.35 lauantai-iltana TV1:ltä” kamaa ja keskittyi enemmän mysteerin ratkaisuun.

Sekä kirjassa että ruotsiversiossa ongelmia tuottaneen vankilareissun eliminointi tekee tarinasta sujuvamman. Sivujuonia ei ole turhaan otettu mukaan, jottei niitä tarvitse supistaa kirjan lukijoille tarkoitetuiksi sisäpiirivitseiksi (terveisiä etenkin ruotsiversion kolmososan teatterileikkaukselle, jossa se Erika Bergerin uhkailu on mukana, mutta ei ratkea lainkaan!). Myös Se Muutos Joka Herätti Eniten Parkua on itse asiassa onnistuneempi ratkaisu kuin kirjassa. Jatko-osiakin viritellään kohtauksilla, jotka kirjoissa ja ruotsiversiossa oli jätetty jatko-osiin, mutta tuntuvat tässä yhteydessä luontevammilta. Mille ei ole tosin voitu mitään, on vähän turhan pitkäksi venähtävä epilogi. Toivottavasti irtiotot jatkuvat jatko-osisssa, etenkin siinä kolmosessa.

Soundtrack vaan valitettavasti ei pääse koskaan sen jo alkuteksteissä päräytettävän Immigrant Song -remixin tasolle, vaikka ihan iskevältä kuulostaakin parissa kohtaa. Siitä olen tosin samaa mieltä, että Enya on mitä soveliainta kidutusmusiikkia, niin kauan kuin minulla on kuulosuojaimet ja uhrilla ei.

Lisbethistä kaikki kuitenkin haluavat tietää mielipiteen, no Rooneyn Lisbeth on lähempänä kirjojen versiota (tai omaa tulkintaani siitä), mutta Rooney selvästi näyttelee (joskin taitavasti), missä valossa Noomin esittämä versio tuntuu enemmän oikealta henkilöltä ja on näinollen parempi. Tietämättäkin voin suunnilleen kuvitella miten tämä on mennyt: Noomilta on kysytty "osaatko luontevasti olla puoliautistinen psykopaatti? -ööö, tota, en? -no osaatko olla se takapulpetin paha tyttö? -varmaan joo. -ok!", Rooneyltä taas "tässä on puoli megataalaa palkkaa, ensimmäinen Hollywood-pääosasi, leffa levitetään koko maailmaan massiivisen mainoskampanjan kera, hyppäätkö kolmois-Lutzin takaperin palavan renkaan läpi Den Glider Iniä muinaissanskriitiksi jodlaten jos käsketään niin? -joo!" Tosin tässäkin versiossa jää huomiotta se ihastuttava luonteenpiirre, että Lisbeth ei tarvitse raiskauksen tai ryöstön veroista syytä aloittaa usein täysin suhteettomat mittasuhteet saava kosto ilman että toinen osapuoli aina edes tajuaa tehneensä mitään väärää...  Sen sijaan Blomkvist on tässä versiossa selvästi parempi, Nyqvistin versio oli jo liiankin ressukka tohvelisankari, Craig tuo rooliin sen tarvitsemaa särmää, tuollaiseksi omapäisen suhteesta toiseen ajautuvan toimittajan voisi kuvitellakin. Rankimman muutoksen on kuitenkin kokenut Bjurmanin hahmo, joka on tässä pehmennetty ja inhimillistetty, ja pistetty katumaan tekoaan jo ennen Lisbethin kostoa, eikä miehellä ole enää edes niitä Pahuudelle tunnusomaisia kalapuikkoviiksiä. Saas nähdä, ulottuvatko muutokset jatko-osiinkin, eli onko Bjurman enemmänkin tilanteeseen ajautunut limainen opportunisti ja jossain määrin vähän ressukkakin, ja psykiatri Teleborian selkeämmin pahan arkkitehti?

Noin muuten, niin elokuva on silti vielä vähän liian sovinnainen. Edelleen on haluttu tehdä "oikea" trilleri lähtökohtaisesti täysin övereiksi vedetyistä hahmoista, joiden sekoilut muuttuvat kirja kirjalta aina vain epäuskottavammiksi. Toivon, että Larsson tosiaan tarkoitti kirjansa alun perinkin puoliparodisiksi, vaikka osien 2-3 saarnaava tyyli antaisi avaimia päinvastaiseenkin tulkintaan. Mutta tästä näkökulmasta katsoen Fincher ei uskalla irroitella tarpeeksi. Nyt on käsissä "vain" hyvä elokuva, mutta entäs ne kaksi muuta, joissa tulee vastaan perinteisiä vuosikymmeniä salassa pysyneitä salaliittoja valtakunnan korkeimmalla tasolla, mielipuolisesti hohottava fyysisesti rujo Evil Overlord selittämässä suunnitelmiaan sankarille (jonka tultua huonosti tapetuksi ja kaivauduttua matalasta haudasta tultua lörpöttely iskee omaan nilkkaan), ja tämän kipua tuntematon kaksimetrinen itäsaksalainen apuri? Sentään äkkiväärää huumoria viljellään sen verran, että kirjoja ilmeisesti on kuitenkin tulkittu samalla tavalla kuin minä, joten odotukset jatko-osien suhteen säilyvät.

Niin, jatko-osien, sillä lipputulojahan on jo ennen tätä viikonloppua 2xbudjetti, eli jatkoa seurannee vaikka mahdollisesti pienemmällä budjetilla, ja koska 2&3 kuitenkin filmattaisiin back-to-back niin ehkä yhteensä samalla rahalla kuin tämä. Niitä odotellessa.