http://www.imdb.com/title/tt1245526/
Toimintakomedia, peukalo ylös

Mitä ihmettä? John Malkovich genre-elokuvassa? Enkös minä ole varoittanut moisesta ilmiöstä kerran jos toisenkin? No, ilmeisesti joskus käy niinkin että sähköpaimeneen virtsatessa ei enää satukaaaaaaaarrgggghhh

Ei vaiskaan, koska kyseessä on komedia, niin silloin Malkovichin(kin) maaninen ylinäyttely on suorastaan suotavaa. Mikäli elokuva olisi vakavissaan tehty, alkaisikin katsojan suu jo mutristua. Jos muuten olisin lukenut tämän pohjana toimineen sarjakuvan (saatikka olisin todella odottanut vakavaa toimintapätkää), kurlaisin luultavasti verta ja epäinhimillisen korinan seasta kuuluisi epämääräistä mölinää tyyliin "kuvainraastajat". Koska en ole näin toiminut, joudun toteamaan että tämä oli harvinaisen onnistunut toimintakomedia joka ainakin kertakatsomalta toimi nappiin. Tietenkin väkivalta on PG-13 pehmennettyä, mutta koska kyseessä on komedia, se ei haittaa, varsinkin kun muutama sen käytännön sovellus on niin mainiosti trikkikuvattu (kuten kertasingon ammukseen osuminen pistoolilla).

Jälleen kerran mainiosti itseään - tosin hieman pehmennettyä versiota - esittävä Bruce Willis on eläköitynyt erikoisoperaatiomies, joka huomaa tietämättään joutuneensa tappolistalle. Mies tekee mitä miehen on tehtävä, joten hän kaappaa ihan vain tämän omaksi parhaaksi mukaansa elämäänsä kyllästyneen puhelinvaihteen hoitajan jonka kanssa on viritellyt etäromanssin tynkää, kerää vanhan tiiminsä (entisellä KGB-vastuksella vahvistettuna) kokoon ja säntää pelastamaan Amerikkaa sitä uhkaavalta salaliitolta. Voin lisäksi suorastaan vaistota hämmennyksen jonka elokuvaa erehdyksessä katsova ex-taistolainen kokee huomatessaan, että "lautasellisesta Guatemalan verta" saadaankin amerikkalaisuutta puolustava elokuva.

Ei nyt suoranaista klassikkokamaa, mutta riittävän viihdyttävää menoa yhtä kaikki.

PS. Joka ei usko elokuvan plastiikkakirurgian taikaan vakuuttuu viimeistään siitä, että Weedsistä tuttu Mary-Louise Parker on saatu näyttämään reilusti toistakymmentä vuotta ikäistään nuoremmalta.